Footbalance pohjalliset

Juoksusta kun puhutaan niin oikeat kengät ja oikeat pohjalliset ovat usein keskustelunaiheina. Minun ongelmia ovat olleet penikkakivut, satunnaiset polvenpistot ja joskus lonkankoukistajan kivut. Nämä eivät onneksi ole aiheuttaneet suuria ongelmia, mutta ovat olleet merkkejä siitä että pitää mahdollisesti vähentää juoksemista ja hankkia oikeat varusteet. Oikeista pohjallista voi olla apua ja minä hankin ensimmäiset Footbalance-pohjalliset n. 3 vuotta sitten.

Mulle tuli mahdollisuus teettä itselleni uudet pohjalliset viikko sitten ja nyt kerron teille hieman Footbalancesta ja samalla järjestän pienen arvonnan!
Footbalance on suomalainen yritys, joka valmistaa yksilöllisesti muotoiltavia pohjallisia. Pohjalliset muotoillaan oman jalan mukaan ja ne tuovat istuvuutta esimerkiksi urheilukenkiin ja dynaamisuutta askeliin. Pohjallisen avulla voidaan myös korjata ja ennaltaehkäistä jalan virheasentoja, jotka etenkin urheillessa usein korostuvat ja voivat aiheuttaa vaivoja.”

Intersporteista löytyy Footbalance -asiantuntijoita, jotka muokkaavat pohjallisia yksilöllisesti asiakkaille jalka-analyysin kera. 
Quickfit-pohjalliset ovat myös Footbalance-pohjalliset, mutta ne muotoillaan itse kotona lämmittämällä pohjallisia uunissa.
Niinkun tapana on, teille on järjestetty pieni arvonta. Footbalance Quickfit pohjalliset arvotaan yhdelle lukijalle. Quickfit pohjalliset muotoillaan itse, näihin ei tarvitse henkilökunnan apua. 

Haluatko osallistua arvontaan? Sama juttu kun aikaisemmin, eli pieni kommentti sähköpostineen kommenttiboksiin! 🙂 Sähköpostitse voi myös osallistua arvontaan: stefaniehagelstam@steffit.com

Arvonta on päättynyt.
x Steffi

241 comments

  1. hyvät virheasentoa korjaavat pohjalliset tänne kiitos ! 🙂

    metteme@suomi24.fi

  2. Tulisi kyllä varmasti tarpeen, on nimittäin pitäny jo ikuisuuksia kokeilla Footbalancea! (:
    jutta.hyyppa@gmail.com

  3. Heippa! Aivan huippu blogi 🙂 terveellinen suhtautuminen urheiluun ja ravintoon kiitos! Pohjallisille olisi tarvetta
    tiksa80@gmail.com

  4. Pohjallisille olis kyllä todellista tarvetta, kun jalkapöytä kipeytyy juostessa ja sitte myös polvet. krista.93@hotmail.com

  5. Pohjallisille ois kovasti käyttöä. Minulla on nilkat vinkurassa, josta on viime syksynä alkanut aiheutua satunnaista mutta erittäin vahvaa polvikipua ja lenkkeilyn aloitettuani myös alaselkäni on kipeytynyt. Yhdet pohjalliset on teetetty 4 vuotta sitten, joten alkavat olla kuluneet.

    ronja.lehtimaki@suomi24.fi

  6. iltalehden jutun perusteella eksyin tänne, ja innoissani oon lukenut tuoreempia ja vanhempia juttuja.
    Kieltämättä footbalance pohjallisille olisi käyttöä.
    nuuhku_neiti@hotmail.com

  7. Jag tror att min ofta återkommande knä- och ryggvärk kanske skulle kunna bli bättre med ett par sulor från footbalance 😉
    aeckstei@abo.fi

  8. Kylläpäs olis kiva palkinto! Itellä kans vaivaa helposti penikat. taru_94@netti.fi

  9. Itellä ei oo koskaan tollasia muotoiltavia pohjallisia ollut, mutta olisi ehkä kiva kokeilla, josko ne mulle sopisivat. Paljon kun kuitenkin tulee juostua, niin jalkoja on hyvä helliä. ellu.munukka@gmail.com

  10. Itellä just vähän samaa vaivaa kun sulla, eli penikat satunnaisesti alkaa temppuilemaan. Onneks ei kuitenkaan suuremmin. Jalalle ois kiva kyllä saada lisätukea juostessa 🙂
    krista.matiskainen@hotmail.com

  11. Ois kyllä tarvetta tollasille 🙂 Ja blogis on muuten aivan huippu! Tuntuu et liikuntablogeja on tosi paljon nykyään mutta sun blogias oon jaksanu seurata vaikka muihin oon kyllästyny! KatariinaLa@hotmail.com

  12. Nämä ovatkin olleet hankitalistalla pitempään! 🙂 sode14@hotmail.com

  13. olis hyvät puolimaratonille 😉
    annskuo@hotmail.com

  14. Mulla myös penikat temppuilee joten olisi kiva kokeilla onko pohjallisista apua 🙂
    hjeid@hotmail.com

  15. Tuommoiset olisi kyllä mahtavat ja oon noitten ostamista harkinnutkin, kun nyt alkanut ikävästi välillä vähän kremppaa tulla juoksusta..:/ Ehkä tuommoiset ennaltaehkäisisivätkin! vilhelmiina@gmail.com

  16. Kovasti tulis kyllä pohjalliset tarpeeseen 🙂
    kata.pirttimaa@gmail.com

  17. Minä ja polveni haluavat!! 😀

    risu_mo@hotmail.com

  18. Voi, nämä tulisivat kyllä todella tarpeeseen, penikkakivut sun muut ovat vähän liiankin tuttuja mulle!
    essi.j.salonen@student.hamk.fi

  19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  20. Juuri ostin viikonloppuna uudet juoksulenkkarit ja nyt olisi mahtavaa saada hyviin, uusiin lenkkareihin hyvät pohjalliset.

    daysglamour@luukku.com

  21. Itselläni on polvi- ja päkiäkipuja, joten uudet pohjalliset olisivat tarpeen 🙂

    jennuska@hotmail.com

  22. Huomasin tänään illalla kuinka useampi vuosi sitten leikattu polveni alkaa lievästi kiukuttelemaan, kun on pitänyt seistä pitkästä aikaa koko päivä. Ongelma ei ole iso, eikä vaivaa päivittäin. Ainoastaan kun rasitusta tulee normaalia enemmän eli esimerkiksi kun innostun lenkkeilemään näin kevään tullen enemmän tai tulevassa työssäni jossa olen jatkuvasti jalkojeni päällä. Postaus herätti mielenkiinnon kokeilemaan kunnon pohjallisia josko niistä olisi apua! Jos ei tätä kautta napsahda, niin sitten pitää marssia liikkeeseen! 🙂

    jenni_marttila@hotmail.fi

  23. Tulisin kyllä todella iloiseksi noista. Mulla polvet vähän reistailee lenkkeilyn seurauksena, ja oon monesti miettinyt noiden hankkimista, mutta laiskuuden/kitsauden takia ei oo tullu hommattua. 😀
    iris.pitkanen@helsinki.fi

  24. wau olisi siistit pohjalliset. ei ole ennen ollutkaan. milla.mikkonen@luukku.com

  25. Nuo olis mulle aivan täydelliset! Oon todella laiska ostamaan pohjallisia 😀

  26. Miten en ole aiemmin tajunnut ajatella pohjallisia! 4v kärsinyt jo penikkakivuista! ps. Kiitos positiivisista ajatuksista ja kannustavista teksteistä! tuuli.koponen@gmail.com

  27. pohjallisille olisi tarvetta, kun kaikenlaisia vaivoja on tullut luistellessa 🙂
    janni_pahkis@hotmail.com

  28. Wau! Tulisi kyllä tarpeeseen! Minulla on aina ollut ns. “lättäjalka” ja siksi jalkani kipeytyvät useimmiten pitkiä matkoja kävellessä ja etenkin lenkillä ollessa. En ole suuri lenkkeilyn ystävä, mutta uskoisin, että näiden avulla saisin siihen lisäintoa.. 🙂 anni.raisanen@hotmail.fi

  29. Kiinnostaisivat kylllä minuakin 🙂

    t95323(at)student.uwasa.fi

  30. Voi vitsi, olispa huippua saada moiset! Pohjallisille kun olisi kova tarve ja muutenkin tarkoituksena hankkia. 🙂

    katjaaa00@gmail.com

  31. Nämä tulisi todella tarpeeseen minulle! Juoksukärpänen on purrut myös minua ja nyt innolla kirmailen pitkin asfalttia. Pohjallisista olisi hyötyä minulle kipeytyvien penikoiden ja lievän ylipronaation kanssa. Friianna@gmail.com

  32. minä ja kipeä nilkka ja penikat halutaan tommoset!
    jassuee@hotmail.com

  33. Tarttisin ehottomasti tuomoset! Penikat kipeytyy juoksemisesta melko äkkiä ja ärsyttävää kun kunto kestäis mutta penikat ei 🙁
    hansku91@hotmail.com

  34. Moikka!
    Kuulostaa kiinnostavilta nuo, en oikeestaan ollut edes tietoinen, että tuollaisia valmistetaan:o Itsellä tavoiteena keväällä “oppia juoksemaan” eli totutella juoksemiseen ja oppia tykkäämään siitä ja saamaan lenkkeilystä tapa salin ohelle. Alennuksista löytyi hyvät kengät, mutta ensimmäisissä testailuissa penikat kyllä tulleet silti kipeiksi… Ehkä vain reenin puutetta 😉

    tiinatuulia.takala@gmail.com

  35. Vau, siisti mahdollisuus! Mulla tuleekin monesti jalkapohjien ns. sisäsyrjät juostessa kipeeksi.. Kiitos inspiroivasta blogista!
    T. Ellen
    elllen94@hotmail.com

  36. Ei vitsi että tä on just SE kilpailu mihin mun on pakko osallistua. Mulla on sisäänpäinkääntyvät jalat (minkä näkee selvästi). Tämä säteilee polviin, lonkkiin ja alaselkään. Tuommoiset olis niin hyvä saada! 🙂

    beautifulsmile@luukku.com

  37. Voi vitsi, noi tulis niin tarpeeseen! Itse asiassa mulle on suositeltukki että hankkisin pohjalliset koska mulla on jaloissa virheasentoa. Mun yksinhuoltajaäidillä (eikä sen koommin mulla itelläkään) ei vaan oo ollu varaa teetättää mulle sopivia pohjallisia:( Polvet ja penikat on kipuillu, varmaanki just tuon virheasennon takia. Monet kengät on painunee läjään. Oon innokas juoksija joten tollaset ois kyllä tosi tärkeet.

    t.kynsilehto@luukku.com

  38. Tollaset oliskin hyvät! 🙂
    inka624@gmail.com

  39. Noista voisi saada lisäpotkua juoksuharrastuksen aloitukseen!

    mirdie007@gmail.com

  40. Törmäsin blogiisi ensimmäisen kerran ja heti ensimmäisestä tekstistä löytyi itseä koskeva aihe. Minulla on ollut juuri samanlainen ongelma ja uusista lenkkareista ei tunnu olevan apua kovin paljon. Ehkäpä nämä pohjalliset tuosivat apua asiaan.
    sähk.posti. annika-eveliina@hotmail.com

  41. Tommoset tulis todella tarpeeseen! 🙂
    sweet.talk@wippies.fi

  42. Kiitos inspiroivasta blogista, luen joka kerta! Noista vois saada uutta puhtia lenkkeilyyn 🙂
    Sirkka_salminen@hotmail.com

  43. Ojoj!! Jag har i tusen år tänkt gå o skaffa såna där footbalance sulor, men av nån anledning har det ännu inte blivit av… Är ganska plattfot o har haft mycket problem med mina fötter vilket har lett till flera besök hos specialläkare o.s.v. men det tycks inte finnas så mycket att göra åt saken.
    Springer aktivt på våren/sommaren/hösten så skulle verkligen behöva sådana! Dessutom ser dom ju bara helt för kivoga ut och sku säkert passa perfekt i mina skor:)
    victoria.karlsson93@hotmail.com

  44. Hei tää on hyvä arvonta!! 🙂 tollaset jos sais..

    elina.oksanen@gmail.com

  45. Oj, har sett på dom där hur länge som helst men det har bara inte blivit av att köpa. Ha int riktigt våga, men nu om du rekommenderar så! Skulle verkligen sitta perfekt 😀 ha int ännu heller hitta mina perfekta tossor så dom där sku va pörfekt att använda i skorna ja har nu. Brukar oxå få helt mega ont i den där lonkankoukistajan. Men ja antar ja ba springer på fel sätt, eller ja intalar mig själv att de e fallet 😀

    anninasundman@hotmai.com

    • oj glömde ett L i hotmail. O nu e ja även busted för att va en stalker o läsa din blogg hela tiden. Hihihih 😀

  46. Tollaset pohjalliset ois hyvät, kun aloittaa kunnolla treenaamaan puolimaratonia varten! 🙂
    mira.ollikainen@gmail.com

  47. Mun on jo pitkään pitänyt hankkia pohjalliset, mutta en vaan koskaan saa aikaiseksi. Mullakin nimittäin vaivana satunnaisesti penikkakipuja, johtuen juurikin mun jalan virheellisestä asennosta. :/

    sanni.riikonen@gmail.com

  48. Kuten muillakin niin mullakin olisi käyttöä näille. Selässä virheasentoa, nilkoissa ja oikeassa polvessa. Kahdet fyssarin tekemät pohjalliset jo kulutettu liki puhki lenkkipoluilla.

    reijonen.saara@gmail.com

    Saara

  49. Mun on ollut tarkotus pitkän aikaa teettää itselleni kunnolliset pohjalliset, koska mulla on löysät nilkat -> kävelen väärin -> sääret/penikat/pohkeet aivan juntturassa koko ajan. Opiskelijana on aina tullut vastaan raha, joten nyt olisi hienoa voittaa tuollaiset ja testata niitä!

    sposti: laura.liski@hotmail.com

  50. Mulla on hieman astuntavikaa, joten tommoset tulis tosiaan tarpeeseen! 🙂

    emma_karhu@hotmail.com

  51. Ehdottomasti mukana arvonnassa, jos näistä sais apua juoksun jälkeen kipuilevaan polveen.

  52. Jalkaongelmista kärsineenä tuollaiset ois kyllä ihan mahtavat!
    hanna-katariina@hotmail.com

  53. Olis kyllä todella tarpeen! 🙂

    sara_n995@hotmail.com

  54. Osallistun arvontaan 🙂

  55. Mulla on myöskin noi footbalance-pohjalliset käytössä, ja hyväksi ja kestäviksi olen ne havainnut! Nyt vain tarttis kipeesti uudeet, alkaa olla niin kuluneet! 🙂

    hanna.taimen@gmail.com

  56. Oh yes please!
    T. Penikkatautinen

  57. kuulostas kyllä hyvältä munkin jaloille! :))

    anna-riikka@kotinet.com

  58. Täällä yks penikkatautinen ilmoittautuu! liselotte.holmberg@gmail.com

  59. Oi! Lopetin röökin vuosi sitten ja siitä asti harrastanut juoksemista ja syksyllä koittaisikin ensimmäinen maraton. Pohjalliset olisi hakusessa ja tämä olisikin aivan mahtava kannustus minulle!

    krista.henrietta@gmail.com

  60. Tulis kyllä tarpeeseen !

    lodebatman@hotmail.fi

  61. Voi tästä voisi löytyä apua penikka- ja nilkkakipuihin!

    finlandsollg@gmail.com

  62. Olen kärsinyt penikkakivuista viime kesästä asti, joten tulisivat todella tarpeeseen, mikäli pohjallisista vaivoihin apua olisi. =)

    hazu_90@hotmail.com

  63. Tulisi todella tarpeeseen täällä!!

    purjo-@hotmail.com

  64. Penikkakivut tuttu ongelma, pohjallisille olisi käyttöä! 😀 Mahtava blogi sulla!!!

    eemeli.lepola23@gmail.com

  65. Kiinnostavat minuakin (aida_huskic@hotmail.com) 🙂

  66. Tämä penikkataudista ja ylipronaatiosta kärsivä, kahden kuukauden päästä ensimmäiselle koko maratoonille kirmaava juoksua rakastava tyttö olisi ikionnellinen kunnon pohjallisten myötä! 🙂

  67. Pahoista penikoista kärsivä himojuoksija täällä kaipaa pohjallisia!!

    enkeli9@hotmail.com

  68. Tämäpä olis kiva voitto, ostin just uudet juoksukengät pronaatiotuilla, mutta ois kiva kokeilla pohjallisten kanssa helpottaako penikkakivut! hanne.huhtala [at] gmail.com

  69. Mielelläni tuommoisia testaisin 🙂

    t. MinnaK (koskelainen.minna@gmail.com)

  70. osallistun arvontaan!:)

    e0900403@edu.vamk.fi

  71. Täälläkin ilmoittautuu yks jolle kelpais kunnon pohjalliset!
    veera.louhivuori@gmail.com

  72. Mullaki meinaa penikat vaivaa ja oon pitkää miettiny nuit pohjallisii et pitäs saaha kokeiluun. hali@live.fi

  73. Nää tulis kyllä niin tarpeeseen ja on ostoslistassakin jo jonkun aikaa olleet, vaan en oo vielä saanut hommattua! 🙂 hemulii_@hotmail.com

  74. Oo, osallistun arvontaan! Olen jo pitkään halunnut kokeilla noita. Itseltäni löytyy paljon tukea ja tarkkuutta vaativa lättäjalka, joka aiheuttaa ongelmia polvessa saakka, mikäli ei ole tarkkana askelluksessa, ja tuollainen pohjallinen olisi ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

  75. Näitä on mulle kehotettu hankkimaan. Mulla on kipuja lonkankoukistajassa, nilkoissa ja polvissa, joten nämä pohjalliset tulisi enemmän kuin tarpeeseen. Lenkkipolut kutsuu, mutta ensin pitäisi saada kunnon varusteet.
    essi.tanskanen@gmail.com

  76. Oon himoinnu noita pohjallisia jo kauan, mut jotenki oon aina miettiny, et sijoitanko kenkiin vai pohjallisiin ja aina ne kengät on lähteny mukaan. Ois ihanaa, jos onni osuis mun kohdalle ja saisin vihdoin kotiin asti noi pohjalliset. Paljon kävelevänä ihmisenä saisin viimein olla illalla ilman jalkasärkyä.

    Jännä muuten, et siitä ei oo varmaan viikkookaan, kun juttelin kaverini kanssa juuri näistä kyseisistä pohjallisisita ja ajattelin, et jos nyt päättäisin ostaa ne, kun kaveri niitä taas niin kovasti hehkutti 🙂

    salo.heli@hotmail.fi

  77. Kuulostaa lupaavalta! sennipiirainen(a)hotmail.com

  78. Hei, en olekaan kuullut näistä Quickfit pohjallisista, olisi kiva päästä testaamaan 🙂 pidät ihanaa blogia, kiitos monipuolisuudesta ja motivoinnista terveellisen elämän ylläpitämiseen 🙂 -P-

  79. Noi olisi kyllä niin loistavat mulle! Jotain vikaa mun askelluksessa on oltava, kun juoksulenkkareissa (ja itseasiassa ihan kaikista kengistä) löytyy kulumisen merkkejä aina tasan samasta oudosta kohdasta: oikean kantapään sisäsyrjältä. Siis vasemman jalan kenkä hankaa siihen ja kuluttaa toisen kengän sisäsyrjää!

    Footbalanceja oon kyllä miettinyt paljonkin, mutta en vaan ole jostain syystä uskaltautunut sellaisia hankkia. En oikein edes tiedä mikä mua siinä nyt sitten pelottaa muka…

    hennakka@hotmail.com

  80. Riitti maininta penikkakivuista, täällä olisi tarvetta!
    popponen.elina@hotmail.com

  81. Kyllä kelpais tännekkin!

    santsuli97@hotmail.com

  82. Oon haaveillut pohjallisista jo jonkin aikaa “ihanien” ylikorkeiden jalkaholvieni ja oikean jalan supinoivan jalkateräni takia 🙂

    stiinu_88 @ hotmail.com

  83. Aijai… Nää tekis hyvää mun puujaloille. 🙂

    susanna_s_(a)hotmail.com

  84. Vau, oon muutenkin harkinnut tuollaisia footbalance-pohjallisia, eikä ollenkaan haittais, jos sellaset tulis ilmaseks 🙂

    h-eini@wippies.com

  85. Asiaa!jalalla täytyy olla mukavaa!
    Nähdään cf salilla 😉

    Lempinen.jessica@gmail.com

  86. Mulla on sellaiset ihan kunnolliset tukipohjalliset kengissä, mutta täytyis saada jotkut ei niin jämerät pohjalliset. Footbalanceja olen miettinyt iät ja ajat, mutta en vain ole saanut hankittua.
    marmunti[ät]gmail.com

  87. Moikka!:) nuo olisivat juuri sopivat nyt tähän hetkeen. Minulla oli tuossa vähän aikaa sitten nivelrikko jalkapohjassa ja tuntuu, että jalka on vieläkin vähän herkkä, eli kunnon pohjalliset auttaisivat asiaa. Treenaan muutenkin 3-5 kertaa viikossa niin jalat kyllä kärsivät pohjista. Muutenkin nuo tuntuu maksavan nykyään aika paljon, niin tää ois ihan nappi miulle! 🙂

    s.hirvonen@hotmail.com

  88. Oi että! Oon taas auringon lisäännyttyä innostunut juoksulenkeistä. Haluisin jatkaa itteni terapisoimista niillä koko kesän, mutta jossain vaiheessa aina alkaa iskeä jonkunlainen urheiluvaiva. Auttaiskohan nää asiaan? 🙂

    emmij@live.com

  89. Osallistun! Olen juuri menossa ensi viikolla lenkkariostoksille ja olen haaveillut Footbalance -pohjallisista jo kauan, mutta en ole raskinut teetättää niitä kalliin hinnan vuoksi (, vaikka maksaisivat varmasti hintansa moninkertaisena takaisin). Tämä olisi kyllä paras palkinto, minkä kilpailussa voisin tällä hetkellä saada! 🙂

    -Kikka
    pippih@hotmail.com

  90. Hei, aloitin tänä vuonna juoksemaan kunnolla kun olen saanut kuntoni kohotettua. Kunnon pohjalliset auttaisivat jalkani asentoa, minulla tuppaa kääntymään jalat hieman sisälle päin ja tulemaan siitä kipua polviin ja lonkkiin. Olisi suuri apu jos saisi kunnon pohjalliset ja avun että jalkat menisivät oikeaan asentoon! 🙂

    Anna
    ann.aa@hotmail.com

  91. Tulisivat täälläkin tarpeeseen, pitkän aikaa ollut hankintalistalla, mutta aikaiseksi en ole vieläkään saanut. laxu_86@luukku.com

  92. Mukana ollaan! Nää tulis just oikeeseen väliin, kun alan saamaan just jalkoja kuntoon jalkaterapeutin avustuksella jonka jälkeen juoksukausi taas käyntiin 🙂

  93. Nämä tulisivatkin tarpeeseen, sillä jalkavaivojen kanssa kamppailen minäkin. Nyt kun keväällä lenkkipolut huutelee nimeä niin ois kiva saada kerrankin kunnon pohjalliset kenkiin. 🙂

    – Mia ( msmwah@utu.fi )

  94. Nuo olisi pitänyt hankkia jo kauan sitten.. Toivottavasti ois kerranki arpaonnea 🙂

    jaana.sverloff@hotmail.com

  95. Olis kiva kokeilla noita! 🙂

    khanel@windowslive.com

  96. Olen nyt lähiaikoina innostunut juoksemisesta ja varsinkin, kun olen tällainen ikuinen slekävaivainen, tuollaiset pohjalliset tulisivat varmasti olemaan todella hyödylliset 🙂

    jenny.alhonen@gmail.com

  97. Kävelylenkillä tekee mieli alkaa aina juoksemaan, hetken juostua sitä aina muistaa miksei yleensä juokse. Josko pohjalliset tekisi juoksusta taas nautintoa.

    anni_88@msn.com

  98. Pohjallisille olisi tarvetta! 🙂

    evejaron@gmail.com

  99. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  100. Mulla on tänä talvena tullut satunnaisia polviongelmia vanhoilla tutuilla nastalenkkareilla juostessa. Odotankin jo kesäkelejä aika innokkaasti. Noita pohjallisia on pitänyt kokeilla jo pitkään, mutta en ole raaskinut ostaa. Ehkäpä tästä intoudun 🙂

    oka3006@gmail.com

  101. Loistava ratkaisu tällaiselle ihmiselle kenellä jalat ovat eri pituiset!

    neatamminen@hotmail.com

  102. Juostessa mulla hankaituu varpaiden päät (?!) usein, ja vasenta polvea kolottaa välillä ikävästi.. Ehkäpä näistä pohjallisista voisi olla apua – tai ainakin helpotusta! – näihin vaivoihin.

    tanja_liimatta@hotmail.com

  103. Noi saattais auttaa mua, sillä pienetkin juoksumatkat tuntuu todella ikäviltä polvissa. Rakas laji, mutta pakko laittaa kroppa etusijalle..

    piia.puntanen@jippii.fi

  104. Voi että tulis tarpeeseen, mulla on aina aika karmeeet lonkkakivut juoksun jälkeen.. :/

    eva.saukko@gmail.com

  105. astun aina kaikki kengät vinoon, ja penikat sekä jalkapöydä kipeytyy myös helposti juostessa. Varmasti olisi apua pohjallisista:)

    mamehh@hotmail.com

  106. Itselläni on kanssa ollut noiden penikoiden kanssa vaivoja.En tiedä onko se perinnöllistä mutta äitini harjoitellessa maratonille hänelle tulivat suuret penikkavaivat ja täällä sama. Kuriin ne saan kun olen oppinut hoitamaan ja olen myös käyttänyt pohjallisia, mutta tietysti uudet pohjalliset voisivat myös auttaa 🙂

    iidakilpio@gmail.com

  107. Nämä kyllä tulis todella tarpeeseen, lenkkeillessä pohkeet/penikat kipeytyy joten jospa näistä olis apua =)
    hamalainen.eveliina@gmail.com

  108. Kevääseen lisää juoksuintoa. Mukana arvonnassa!

    kiiak@hotmail.com

  109. Tallaan kaikki matalapohjaiset kenkäni sisäpuolelta linttaan pikkuhiljaa vuosien mittaan, voisi pidentää kenkien käyttöikää kivasti!

  110. Kyllä pohjallisista on tosi paljon apua. Mulla kipeyty ennen jalat, lättäjalka vaivaa, mutta kun löysin nämä pedag pohjalliset pysyy jalka oikeassa asennossa.
    http://www.feetlet.fi/tuote/viva-tukipohjallinen
    ei kipuja enää ole 🙂

    pedagista on myös kivat kesäpohjalliset paljaille jaloille. kannattaa kokeille, tosi hyvät jalassa. sopii kaikkiin kenkiini.

    nämä on heti valmiit käytettäväksi, ei tarvitse paistaa 😉

  111. Taitaa mun kivut lenkkeillessä tulla juuri niistä huonoista kengistä 🙁 Olis kyllä aika tarpeelliset tollaset! essitoik@gmail.com

  112. Ois kyllä ihanat! Itselläni tulee aina rakko varpaitten väliin ja nuo voisivat auttaa juostessa 🙂

    Tuulitytto@hotmail.com

  113. Kuten monille muillekkin minullekkin tulisi tarpeeseen! 🙂

    p.s. Kiitos innostavasta blogista!

    minttu.hellsten@gmail.com

  114. Mulle kelpais myös!
    iiu_13@hotmail.com

  115. Jep, ehdottomasti osallistun! 🙂

    maija_laakso@hotmail.com

  116. Tällainen lenkkeilyä aloitteleva ottais tollaset suurella ilolla! 🙂

  117. Nä on just sitä mitä nyt tarvitten! Polvien takia tällä hetkellä juoksukiellossa joten nyt on aikaa hankkia uudet varusteet että jatkossa olisi juoksu vähän polviystävällisempää 🙂

    anskurajamaki@suomi24.fi

  118. mä astun vasemmalla jalalla vähän vinoon, noi vois ehkä auttaa:)?
    karoliina_issukka@hotmail.com

  119. En oo kuullukkaa tollasista! Kiinnostais kyllä testata 🙂 susanne.novio@hotmail.com

  120. Ihan mahtavaa! Mukana ollaan.

    lehtonen30@hotmail.com

  121. Hei, täällä olisi yksi pahasti jalkavammainen innokas juoksia jolle olisi kovasti tarvetta näille pohjallisille! Olen monesti miettinyt pohjallisten ostoa mutta ei budjetti ole antanut ikinä periksi. aippe87@hotmail.com

  122. Nuo pohjalliset olisivat itsellekin varmasti loistavat! Kärsin paljon penikkakivuista ja niiden takia en voi juosta oikeastaan metriäkään 🙁 Pelkästään nopeatempoinen kävely aiheuttaa kovat kivut pohkeisiin moneksi päiväksi. Ehkäpä siis noista pohjallisista olisi apua 🙂

    heidimaria.saarinen[at]gmail.com

  123. Itse aloitin juoksun (mukamas) tosissaan nelisen vuotta sitten ja silloin marssin urheiluliikkeeseen ja itsenäisesti ostin halvimmat lenkkarit jotka vastaan tuli. Niillä kerkesin hetkisen juosta, kunnes penikat kipeytyivät jo noin 5 minuutin juoksemisen jälkeen. Koulun lääkäri pisti minut juoksukieltoon pariksi kuukaudeksi ja suositteli hankkimaan uudet lenkkarit. Itku kurkussa mietin, että tässäkö tämä juoksuharrastus nyt oli.

    Juoksukiellon päättymisen jälkeen palasin urheiluliikkeeseen ja myyjän avustuksella hankin uudet lenkkarit. Myyjä totesi minulla olevan pronaatiota (olisi pitänyt arvata, kun aiemminkin olen astunut linttaan) ja valitsi minulle sopivat Niken lenkkarit. Varovaisesti lähdin niitä testaamaan ja oli kuin olisi pumpulilla juossut!

    Joka vuosi olenkin ostanut samasta mallista sen päivitetyn version enkä voisi olla tyytyväisempi 🙂

    Nyt harkitsen Free -lenkkareita, joten niihin nuo pohjalliset tulisivat tarpeeseen.

    huudot10(at) gmail.com

  124. Nämä tulisi tarpeen! 🙂 /Paulina

    paulina.lonnroth@hotmail.com

  125. Kiitos mahtavasta blogista 🙂 Mukava lukea nuoren naisen blogia, jossa suhtautuminen urheiluun, ruokaan ja elämään ylipäätänsä on kohdallaan. Paljon hyviä vinkkejä olen täältä poiminut itselleni.

    Ja mukavia myös nämä arvonnat!
    viivi.manttari@gmail.com

  126. Mä oon noita pohjallisia tuhannesti miettinyt, erityisesti nyt, kun olen alkanut kärsiä lonkkakivuista (ja ikää oli 25…;))

    hlalin@utu.fi

    -Lali

  127. Mullekin tulee joskus juostessa penikkakipuja, joten olisi kiva saada tuollaiset pohjalliset, jos sattuisi vaikka olemaan apua! Onpa muuten kivan pirteitä värejä niissä. 🙂

    elinakv ät gmail piste com

  128. Löysin vastikään tänne blogiisi ja nyt olen koukussa siihen! Ihan mahtavia kuvia ja treeni-ideoita puhumattakaan ruokapuolesta!

    angelica.froman@gmail.com

  129. mukana ollaan 🙂

    tuiskusofia@gmail.com

  130. Polvikipujen takia tulisi tarpeeseen! tiinuk@hotmail.com

  131. Olen itse jalkamalliltani ankka eli olisi kyllä hyödyllistä viimein saada pohjalliset 🙂 patentti@hellokitty.com

  132. Sulla on todella inspiroiva blogi! Kauan ollut jo ostoslistalla nuo footbalance pohjalliset. Ne olisivat hyvä syy ostaa uudet juoksukengät 😉

    essi.koljonen@hotmail.com

  133. Ohh ois kyllä hyvät mun lättäjaloille 😀

    Milla_matikainen@luukku.com

  134. Tekis terää mulle, koska oikean jalka meinaa kipuilla just jalkapohjasta. Onkohan lie kengisä vika.. 🙂

    moona.taskila@gmail.com

  135. Oi mahtavuutta tuollaiset!
    Näin sut muuten eilen Elixiassa ja en tajunnu heti tulla moikkamaan ja vaihtamaan sanaa, sit en myöhemmin sua enää bongailutkaan, höh 🙂
    Mutta jos arvonnassa natsaa niin sähkäri ois suppusup@gmail.com

  136. Ois kyllä tarvetta penikkakipujen takia!

    takatalo.henriikka@hotmail.com

  137. Vitsit, nuo olis kyllä tervetulleet meikäläisen juoksukenkiin! Penikoiden kanssa on ollut jo pitemmän aikaa ongelmia..

    emmasalonen1@gmail.com

  138. gryyyym blogg! ja nuo pohjalliset ois kiva saada.

    anninaa

  139. Tarvitsisin kyllä, pääsisin juoksemaan kivuitta!

    epeksi_95@hotmail.com

  140. Tuollaiset pohjalliset onkin täysin uusi tuttavuus, mielelläni kokeilisin saisiko noista apua huonoon askellukseen!

    kiira.kononen [ät] hotmail.com

  141. Oi nämä tulisivat todella tarpeeseen! niin pitkään on jo pitänyt hankkia, jalkapohjiin kun alkaa usein sattumaan aerobista tehdessä. :/

    rokk92@hotmail.com

  142. Todella tarpeeseen tulisivat! Minulla kun on vaivana se, että jalkani taittuvat hieman sisään päin ja kipu tuntuu usein helposti!

  143. I´m in! Tulisi kyllä tarpeeseen asvaltilla juoksevalle 🙂

  144. Pohjalliset kelpaisivat paremmin kuin hyvin tänne suunnalle, jalat on aina virheasennossa mut en oo saanu aikaseks ostaa pohjallisia 🙂

    vera.vainio@hotmail.com

  145. Mulla on viimeaikoina jalat menny omituisesti kipeäksi juostessa. pohjallisista vois löytyä ehkä ratkaisu tähän:)

  146. Täällä kans yks penikkavaivainen ilmottautuu !

    minde93_@hotmail.com

  147. Tulis todella tarpeeseen, itellä tulee nimittäin helposti jalkapohjat kipeiks urheillessa.

    lura.anttonen@gmail.com

  148. Mahtavaa, näiden perään olen just haaveillut nyt kun aurinkoiset säät houkuttelis lenkkipolulle! email: sariba90@hotmail.com

  149. Hei, tää olis mulle mahtava juttu, olen harkinnut tuollaisten pohjallisten harkintaa pitkään koska jalkaholvini on korkea ja se aiheuttaa kipua jalkoihin liikkuessa! pikkumuu@hotmail.com

  150. Aivan uusi juttu mulle nuo pohjalliset! Minulla on myös samoja ongelmia, välillä penikat vaivaavat ja etenkin pitemmillä juoksulenkeillä lonkankoukistajat kipuilevat ja menevät “lukkoon”. Olisipa vain kiva päästä kokeilemaan, olisiko noista yhtään apua.

    Olen hiljainen lukija enkä lähes koskaan jaksa kommentoida, mutta pakko nyt tähän samaan syssyyn sanoa, että blogisi on kyllä sellainen piristysruiske ja motivaattori että huh huh! Ihanan monipuolisesti juttua ja postauksia usein. Ei tule ihan joka päivä törmättyä saman tasoisiin blogeihin! 😉

    ihaa.97@hotmail.com

  151. Pohjalliset tulisivat todella tarpeeseen! 🙂

    essufie@gmail.com

  152. Näitä pohjallisia on pitänyt kokeilla jo pitkään, kun vääränmallisten juoksukenkien takia olen nyt pitkään kärsinyt jalkavaivoista. Ei vaan koskaan ole tullut hankittua.

    cf _ shine @ hotmail . com

  153. Mukana arvonnassa 🙂 !
    emilia94.k@netti.fi

  154. Mukana arvonnassa! 🙂 miinaminde (ät) gmail.com

  155. Olis kyllä käyttöä, tuntuu ettei sopivia kenkiä löydy, jos vaikka pohjallisista olisi apua! Aloin seuraamaan blogias muutama viikko takaperin, ja aina saa postauksista tsemppii omaan treeniinsä ! Keep going ! xoxo (iris.ojakangas@gmail.com)

  156. Mukana arvonnassa. mmeeri@hotmail.com

  157. Moikka, mulla lonkan koukistajat usein kipuilee jumpassa, voisikohan syy tosiaan olla pohjallisissa :O Ainakin kannattaisi selvittää joten messissä arvonnassa! -MINTTU dakiesha@hotmail.com

  158. Kärsin pronaatio-ongelmista, joten etenkin seisomatyössä ja urheillessa tällaiset kunnolliset pohjalliset olisi tosi tärkeät! Olen siis ehdottomasti mukana arvonnassa, jee! (On muuten huikea blogi, joka on antanut lisää intoa omaan treenaamiseeni, kiitos!) mikkola_t@hotmail.com

  159. lämmitetään uunissa? kuulostaa mielenkiintoiselta 😀

    riinasa@hotmail.fi

  160. Tätä voisi kokeille ensiksi! Itse kärsin myös usein penikkakivuista, joten pohjallisilla voisi saada ihmeitä aikaan. :)))

    aveckarolina@gmail.com

  161. Nuo tulisivat todella tarpeeseen :)!

  162. Mulla on omat pohjalliset jo valmiina, mutta mies tarvitsisi näitä ehdottomasti!

    salsalminen(ät)gmail.com

  163. Nää olis kyllä tarpeelliset mulle!

    skr104(at)gmail.com

  164. oi! mulla myös penikkakivut ja polvenpistot tuttua joten noi tulis tarpeeseen. Tarkoitushan on ollut jo ostaa pidemmän aikaa mutta aina se on jäänyt.

    iinapollanen@luukku.com

  165. Kuulostaapa mielenkiintoiselta, olisi siistiä päästä kokeilee näitä!

    oonlindaa@hotmail.com

  166. Polvikivut ovat myös olleet ongelmana täällä. Kohta on (toivottavasti) lumet sulaneet pois maasta ja voisin uskaltautua ulos kokeilemaan juoksua. Tälläiset olisivat loistavat :))

    Tintti__@hotmail.com

  167. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  168. Osallistun!!! Noi tulisi todella tarpeeseen, itsellä vanhat jo kulutettu rikkipuhki ja polvet ei kauheesti tykkää ilman tukea liikkumisesta. Kunhan palkka tulee niin pääsee hommaamaan 🙂

    jonina.tiihonen@hotmail.fi

  169. Voi mä oon niin miettinyt et tarvisin tollaiset..mulla on mun mielestä hyvät kengät(niken pegasokset,neutraalit)mutta jostain kumman syystä mun penikat vaan jaksaa vihoitella säännöllisesti ja toisen jalan ulkosyrjä..vaikka oon lisännyt rasitusta asteittain,pitänyt lepoa yms.Joten oon miettinyt että noista vois olla apua alkuun..tai sitten uudet kengät..:/

    nenna_s@hotmail.com

  170. Uusien kenkien kaveriksi nuo pohjalliset olisivat ihan huiput!
    suvi@bastu.net

  171. Tulisivat tarpeeseen, kun jalkapohjat kipeytyvät aina lenkkipolkujen sulaessa. Näitä voisi ainakin kokeilla avuksi!

    marleenaeh@gmail.com

  172. Olis kyllä aivan huiput tommoset !(:
    marsu1996@hotmail.com

  173. Voi en tiennytkään että tommosia voi myös itse muotoilla! Tulisivat tosi tarpeeseen, jalat kun tuntuu olevan vinksallaan vähä joka suuntaan, ja siksi kipeytyvätkin juostessa ja pelatessa! 😀
    apulanta1989@hotmail.com

  174. Tulisivat kyllä tarpeeseen ja olisi mielenkiintoista kokeilla. 🙂 hele.karjalainen@gmail.com

  175. Olisivat huippuhyvät juoksukenkiin! 🙂

    nennahei@gmail.com

  176. Itellä kans ollu pienimuotoinen vaiva nuo polvi- ja lonkankoukistaja kivut. Voi voi, ku tuommoset sais!
    janita.halminen@gmail.com

  177. Ehdottomasti osallistun arvontaan! 🙂

    annina/annina.konka@hotmail.fi

  178. Jag skaffade individuella skoinlägg för några år sedan p.g.a. besvär med akillessenorna. Inläggen har varit i så flitig användning att dom nu börjar vara ganska slitna, så jag skulle behöva ett par nya. Det skulle vara kiva att testa om Footbalance sulorna är lika bra som mina gamla 🙂
    nanna.wackstrom@gmail.com

  179. Olisi kyllä noille käyttöä, mukaan arvontaan siis.
    mariah-79(a)suomi24.fi

  180. Tulisi kyllä tarpeeseen! kärsin itsekkin penikkakivuista ja muutamia vuosia sitten murtunut nilkkakin vaivaa juostessa.
    tiiaa–@hotmail.com

  181. ehkä näillä päästään lättäjaloista eroon!
    hhewww@hotmail.com

  182. Jag har länge tänkt på att skaffa inlägg som är anpassade för mina fötter. Min fot är nämligen plattfotad, vilket gör att knäna viker sig inåt och hela hållningen blir fel. Men det är mest mina knän som lider, speciellt vid springande som annars också tär på knäna. Inläggen skulle vara till stor hjälp! 🙂
    annina_90@hotmail.com

  183. Olis aika kiva testata tommosia. Onkohan miten hintavia?

    jensku1992@hotmail.com

  184. Näitä tarvitsisin!
    jeww_@hotmail.com

  185. Pohjallisille olisi kyllä käyttöä esimerkiksi lättäjalkaisuuteni sekä penikkakipujen takia!
    jasmin_niemi@hotmail.com

  186. Nää tulis todella tarpeeseen! Seisomatyö ja jatkuvasti kipeät polvet ja nilkat kaipais pientä apua. Ryhdin korjaus sieltä jalkapohjista alkaen tekis terää! minuhno@gmail.com

  187. minäkin taistelen penikkakipujen kanssa joten tulisi todella tarpeeseen !
    noopa_94@hotmail.com

  188. Kelpaisi! Itselläni on asentovirhe jaloissa (ylipronaatio) ja siitä johtuen penikka- ja polvivaivoja. On itseasiassa ollut tarkoituksenakin hankkia juurikin kyseiset Footbalance-pohjalliset, tulisi siis tarpeeseen!

    tuulimaariat[at]gmail.com

  189. Noi olis tän jalkavaivasen parhaat kaverit! 🙂

    emmanora92@gmail.com

  190. Oih, jospa tämän juoksijan polvikivut lieventyis noilla pohjallisilla! Jos ei arpaonni osu kohdalle niin täytynee käydä itse ostamassa. 😉

    mella.aho.laura@gmail.com

  191. Tottakai, mukana ollaan! 🙂 Mulla kun on tällaset ankkajalat niin olisi hyvä käyttää pohjallisii, mutta mutta. Nyt olis hyvä aika hankkia!
    pernilla_n_@hotmail.com

  192. Kaveriltani olen kuullut näistä vain hyvää, paljon urheilevana mullemullemulle 🙂 Jospa nilkan ajoittainen kipuilu helpottaisi näiden kanssa 🙂
    liisa.88@hotmail.com

  193. Mullakin penikat vaivaa!
    raudaskoski.outi@gmail.com

  194. Uudet lenkkarit houkuttais mutta ehkä näiden avulla saisin vanhoista vähän paremmat juoksemiseen, kuitenkin vielä hyvässä kunnossa 🙂

    lauravkarhu@gmail.com

  195. Noi olis kyllä tosi tärkeet olla treenatessa ihan jokasella! Urheillessa jalkapohjat ja jalat muutenki rasittuu pääasiassa hyvinkin paljon ja treenikengätkin on usein vankkaa tekoa ja jo sinällään rasite jaloille.

    veequ@luukku.com

  196. auttaisi munkin juostessa kipeisiin polviin ja sitte ois inspiraatiota ostaa ne sopivat OMAT kengät juoksua varten tulisi tarpeeseen

    neve98@hotmail.fi

  197. Tarvetta olisi, ehdottomasti arvonnassa mukana! 🙂
    tiinapa88@netti.fi

  198. Toivottavasti nämä auttaisivat hetkellisiin jalkakipuihin juostessa!:)
    emmametsanoja@luukku.com

  199. Tulisivat kyllä tarpeen, joten osallistun myös! 🙂

    ella.marin@hotmail.com

  200. Nuo olis hyvät, ettei tulis nilkatkaan niin kipeäksi juostessa!
    kieku.kaiku@suomi24.fi

  201. Oon just alottanut juoksemisen uudestaan ja kengistä löytyy tällä hetkellä vanhat, mutta kuluneet tukipohjalliset, jotka teetettiin aikanaan fysioterapeutilla juurikin jalan virheasentojen vuoksi. Tämmöset ois kamalan kivat treenikenkiin!

    sofiawes@gmail.com

  202. Tarpeeseen tulisi!:)

    maria_korventausta@msn.com

  203. Aloitin viime keväänä juoksun. Minä, joka en ole harrastanut minkäänlaista urheilua ikinä ja inhonnut juuri juoksemista, niin että bussin perässäkään en ole koskaan juossut, vaan aina ajatellut, että menen sitten seuraavalla..
    Oli ihanaa kun kehityksen huomasi niin nopeasti. Asetin tavoitteeksi että jos jaksan 5km juosta olen todella tyytyväinen. Kun 10km meni rikki, olin ikionnellinen.
    Matkalla tähän tuli vähän takapakkiakin.. Ostin (yhdet) hyvät tossut, mutta silti jossain vaiheessa piti pitää taukoa koska “juoksijan polvi” vaivasi.. Ja juuri nuo lonkankoukistajat tulivat tutuiksi.. 🙂
    Syksyllä tuli taukoa harjoituksiin ja talvi meni kokonaan ilman juoksua..
    Nyt pitäisi saada motivaatio takaisin ja aloittaa uudestaan ja varmaan ihan alusta koko harrastus…
    soili.s@luukku.com

  204. Itse ostin ensimmäiset Footbalancet joitakin viikkoja sitten, ja ne ovat oikeasti auttaneet jalkavaivoihini, yhdistettynä päivittäiseen venyttelyyn 🙂 Käyttöä olisi siis toisillekin 🙂

    parempiapolkuja@gmail.com

  205. Ostin juuri uudet lenkkarit siinä toivossa että kivut haihtuisivat, mutta oikeanlaiset pohjalliset tekisivät paketistani täydellisen!
    eevamh@gmail.com

  206. Tuollaiset olisi kyllä unelmat! elsa.korkeila@gmail.com

  207. Mukana arvonnassa! Tarpeeseen todella tulisivat 🙂 ida.laiho@hotmail.com

  208. ois kyllä tarpeen mun lättäjaloille! 🙂
    riinakoi@gmail.com

  209. Ehdottomasti mukana! Jos toisi vähän lisäpontta juoksuharrastukseen 😉

    -Miilu

    miilublogi(a)luukku.com

  210. Ehdottomasti mukana! Jos toisi vähän lisäpontta juoksuharrastukseen 😉

    -Miilu

    miilublogi(a)luukku.com

  211. Oi tollaset olisi kyllä kätevät! 🙂 Polvet ja penikat kipeytyy hölkkäillessä liianki helposti…

    pinja.saikkonen@hotmail.com

  212. Pohjallisille ois tarvetta. Katotaan tärppääkö.. 🙂 roosahon@gmail.com

  213. osallistun arvontaan 🙂
    heiry–93@hotmail.com

  214. Osallistun arvontaan, sillä nämä kiinnostavat!

  215. Noille tulisi kyllä käyttöä! Tosi kiva blogi, Cosmossa suositeltiin 🙂

    alice.jaske@gmail.com

  216. Noille olisi kyllä käyttöä! Sulla on tosi inspiroiva blogi, Cosmossa suositeltiin 🙂

    alice.jaske@gmail.com

  217. Tuollaiset kyllä haluaisi 🙂
    katja.virtanen@hotmail.fi

  218. juuri ja juuri ehdin mukaan ! jes 🙂

    aliisa.salonen@me.com

  219. Hei, semmonen kyssäri ko paljon kuulostat avokadoa käyttävän, että kuinka säilöt halkaistua/kuorittua avokadoa, vai syötkö ihan kokonaisen aina kerrallaan? Olen vasta opettelemassa avokadon makuun ja hieman välillä tökkii syödä kokonainen kerrallaan, vaikka sen sekoittaisikin salaattiin tai laittaisi leivän päälle. 🙂

    elina.heikka@gmail.com

Leave a Reply

Your email address will not be published.