Vierasbloggaaja: Redrama

Asiakkaani Lasse (Redrama) kirjoittaa blogiini yhteisistä treeneistämme Elixialla.

Kasvukipuja?

Pitkän ankaran flunssan jälkeen olen päässyt kunnolla takaisin treenamisen pariin. Todella haasteellinen flunssa, mutta hyvä puoli on se, että minun oli pakko opetella aivan eri tavalla syömään oikein. Koko ajan keikkoja ja pitkiä päiviä studiossa, radio-ohjelma ja kohta alkavat UMK TV-ohjelman kuvaukset, siinä on jo omat haasteensa aikataulullisesti kun yritän syödä säännöllisesti ja oikein. Sen lisäksi ei ollut mahdollista liikkua ja treenata, joten jouduin laskemaan aika usein kymmeneen, etten olisi räjähtänyt stressistä ja uupumuksesta.  

Tästäkin näköjään selvittin, ja Steffi ollut uskomaton henkinen apu tänä aikana. Minun toiminta-malli on usein ollut, että jos en pääse liikumaan, juoksemaan tai salille, pikkuhiljaa syöminen kääntyy epäterveelliseen ruokaan, ja jossain vaiheessa lapsellisesti sanon itselleni “ihan sama”. 

Kiloja ei ole tullut lisää, vaikka kolme viikkoa meni kokonaan liikkumatta ja levossa, keikkoja lukuunottamatta. Keikkamatkat ovat haasteellisia ruuan suhteen. ABC-huoltoasemien valikoima on meille muusikoille liian tuttu. Nyt onnistuin useammin valitsemaan sen salaatin ja ruisleivän, ja jos yöllä ajettiin keikan jälkeen kotiin ja nälkä oli luokkaa “burgeri nyt! “, niin ainakin onnistuin jättämääm ranskalaiset ja limun pois. 

Tällä alalla ei oikeestaan ole sairauslomapäiviä, mistä kertoo että olen vain kolme kertaa perunut keikkoja sairastumisen takia viimeisen 10 vuoden aikana. Olen ollut syömisen suhteen niin tarkka kun mahdollista, mutta kyllä siihen joitain burgereita mahtui. Oli todella vaikea paikka minun maaniselle luonteelle kun lääkäri sanoi että “et voi vain levätä treeneistä yhtä viikkoa, tehdä hullunlailla töitä, ja sitten odottaa että olet terve”. Minähän en tykkää tälläista kuulla, haha!   

Nämä ovat varmasti monille teistä naurettavia ajatuksia, minulle ei. Minulle tässä on kyse pitkästä oppimisprosessista. Opin nuorena syömään hyvän maun sekä olon takia aivan väärin, ja nyt 36-vuotiaana opettelen nämä asiat uudestaan. Voisin helposti aloittaa jonkun ihmekuurin ja uskoa mitä iltapäivälehdet melkein päivittäin otsikoi uusina mahtavina dieetteinä. Sitä en ole tosin tehnyt. En halua väliaikaisesti purra hampaita yhteen ja kärsiä, ja sen myötä vain väliaikaisesti laihtua. En myöskään sano, että tietäisin mitkä dieetit ovat hyviä ja mitkä ei. Minulla on ammatti-ihminen tukena, joka auttaa minua tässä, ja tunnen ja näen tulokset joka päivä. Kiloja on lähtenyt jo reilusti, ja niitä lähtee vielä monta lisää. Nyt olen jo pahimmasta uupumuksesta toipunut, ja flunssa ei enää oireile. On niin hyvä olo siitä, että en ole aloittamassa alusta, vaan ollaan Steffin kanssa jatkamassa siitä mihin jäätiin. 

Nyt kun olen päässyt takasin treenaamiseen, olen sitä mieltä että tämäkin “testi” oli minulle AIVAN oikein;) 
Ja matka jatkuu! 


T : Lasse, Artisti, muusikko ja keskeneräinen Ihminen.  

7 comments

  1. Ymmärrän että sinä pidät Crossfittiä urheiluna , ja sitä se onkin , mutta kyllähän se kertoo lajista että ei ole mikään olympialaji ja tämä on vain tapa reenata salilla. ..

  2. Tsemppiä Lasselle treeneihin! Hiljaa hyvä tulee (:

  3. Aivan loistava teksti!! Asiahan on juuri näin että elämässä tulee mutkia matkaan ja ne pitää vain ottaa vastaan ja jatkaa siitä mihin jäi, sitten kun pystyy. Sain tästä hurjasti tsemppiä!! 🙂 ei ne yksittäiset mokat / valinnat merkkaa, vaan kokonaisuus ja jatkuvuus.

  4. Hieno kirjoitus Lasse, tsemppiä jatkoon!

  5. Kiitos treenikuulumisista! Yksi tärkeä (ehkä tärkein) seikka oman hyvinvoinnin kannalta on kyllä uni. Ikuisena kukkujana tää nukkumisen harjoittelu on kyllä paljon rankempaa kuin fyysinen treenaaminen! Se oli tän vuoden tehtävä (savolaisena ei hötkyillä näiden aikataulujen kanssa…) ja tilanne on jo parantunut paljon. 7-8 tuntia tavoittelen. Jotenkin oon onnistunut pakottaaman itseni jostain päin venyttämään sen tuohon mittaan. Elämä on vaan niin paljon helpompaa virkein mielin ja flunssatkin pysyy poissa, näin väittäisin!

    Tsemii treeneihin sekä Steffille että Lasselle! 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.