Tasapainoa etsimässä – sitä me kaikki taidamme joskus tehdä. Joillekin se tasapainon tavoittelu liikkuu sopivan ruokailun ja treenin puolella, toiset taas hakevat tasapainoa henkisellä puolella. Joskus molemmat osat voivat olla hieman hakusessa.
Henkisen tasapainon tavoittelua on haastavampi määritellä. Henkinen hyvinvointi on henkilökohtainen tila, joka tulee omasta itsestään. Jaan hieman ajatuksia siitä, mitä tällä hetkellä käyn läpi.
 |
| Kuva: Eeva Mäkinen |
Fyysisiä treenejä on kalenterissani kovien crossfit-tavoitteiden takia lähes päivittäin. Ne tavoitteet olen laatinut itse itselleni. Olen huomannut, että sen tulisi kuitenkin myös tarkoittaa lisääntynyttä “treeniä” myös henkisellä puolella. Konkreettisesti tarkoitan
ei-suorittamista, eli tietynlaista pysähtymistä. Paljon on ehtinyt tapahtua parissa vuodessa ja tuntuu siltä, että nyt on tärkeä aika keskittyä henkiseen hyvinvointiin entistä enemmän.
Tiedän tämän siitä syystä, että yhteys omaan itseeni ei ole yhtä päivänselvä, kuin aikasemmin. Mieli ei aina pysy kehon perässä. Paljon saan tehtyä, mutta joskus illalla en edes muista mitä kaikkea päivä piti sisällään. Nuorempana sitä tuli usein mietittyä omaa identiteettiään ja tietoisesti “hain itseäni”. Reissasin maailman ympäri ja tunsin, että aloin tuntemaan itseäni paremmin. Nyt tuntuu siltä, että voisin taas muistella niitä aikoja. Meditointi ja jooga ovat omia terapiamuotojani, joilla uskoisin löytäväni yhteyden taas itseeni. “Time to reconnect” kuvastaa tilannettani hyvin.
Se on kuitenkin haastavaa ja aikaa vievää! Voin hyvin kuvitella, että huippu-urheilijana eläminen tuntuu täyspäiväiseltä työltä. On fyysisiä treenejä joka päivä, palautuminen vaatii tarpeellista unen ja ruokailun määrän ja joistakin asioista pitää karsia. Henkisesti voidaan hyvin, kun osataan mielellä sulkea ajatukset lajista pois, jos on tarvetta. Se on vaatinut osaltani pientä tsemppaamista välillä, kun elämäni pyörii lähes täysin urheilun ympärillä. Opiskelen alaa, olen töissä liikuntakeskuksessa, treenaan joka päivä ja kirjoitan treeniblogia. Haha! On mulla oikeasti elämässä muutakin, mutta sitä “switch off” -taitoa pitää tosiaan hieman harjoitella.
Mitä omistautuneempia ollaan sille omalle lajille, sitä enemmän ollaan fokuksessa ja näin luultavasti pärjätään paremmin. Pienimuotoinen dilemma. Vaikka urheilu on suuri osa elämää, ei sen tarvitse kuitenkaan olla kaikki kaikessa.
Nyt vedän täysillä crossfittiä ja katson kuinka pitkälle pääsen. Jossain vaiheessa treenaan kahdesti viikossa ja keskityn muihin juttuihin, kuten oman salin perustamiseen ja muuta mukavaa. Mutta siihen menee vielä monta vuotta.
Jos haluatte, jakakaa omia kertomuksianne henkisestä hyvinvoinnista, sen kadottamisesta ja uudelleenlöytämisestä. Luen enemmän kuin mielelläni teidän kokemuksianne läpi tällä hetkellä.
Missä te tunnette itsenne “kotona”? Onko se paikka, mielentila, seura tai jokin muu?
StefanieHagelstam.com STEFFIT by Stefanie Hagelstam
Parin viime kuukauden aikana työtahti on ollut todella kova. Töiden jälkeen haluan treeneihin tuulettumaan ja purkamaan turhautunutta kehoa. Treenien aikana ei tarvitse ajatella muita juttuja ja on ihana paeta arkea treenaamaan. Olen kuitenkin huomannut että olen todella väsynyt. On vaan pakko hiljentää tahtia. Työprojekti on onneksi nyt ohi ja voin tehdä lyhempiä työpäiviä. Yritän nukkua enemmän ja antaa aikaa itselleni. Silläkin kustannuksella että pahoitan jonkun mielen kun päätän jäädä kotiin lepäämään vaikka muut haluaisivat lähteä ulos… Käyn iltaisin ennen nukkumaanmenoa mielessäni läpi koko päivän tapahtumat ja hae sieltä niitä onnistumisia ja positiivisia kokemuksia. Tietynlainen tahdin hiljentäminen on silloin tällöin paikallaan ja tiedän että parin viikon päästä olen eri ihminen 🙂
Muutaman vuoden sisällä elämäni on muuttunut radikaalisti. Ennen niin kovin terve tyttö sairastui ensimmäiseen sairauteen, migreeniin. Migreeni paheni siihen pisteeseen, että mietin tosissani olenko tulossa hulluksi, vai mikä on kun järkevää selitystä ei löydy. Syyksi paljastui loppupeleissä home. Sairaus vaikeutti valmistumista ja töiden aloittamista, mutta pystyin kun pystyinkin tekemään ne. Sairaus kuitenkin aiheutti uusia sairauksia mm, hampaiden huonontumisen, niskaongelmat ym. Niistäkin selvittiin pitkäjänteisellä fysioterapialla ja hampaiden paikkaamisella. Rakas kamppailuharrastus jäi sairasteluiden vuoksi tauolle.
Tauon aikana harrastuspiirikin muuttui, ja sinne palaaminen ei tunnu luontevalta. Kaiken tämän keskellä kadotin itseni ja oman juttuni. Mitä haluan olla? Minkälainen ihminen haluan olla? Ennen olin terveellinen urheilija. Nyt ei enää olla terveitä, eikä harrastuskaan enää kiinnosta. Nurkan takana odottelikin jo uusi sairaus, jonka vuoksi harrastukseen palaaminen näyttää olevan mahdotonta.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että ellet nosta itseäsi ojan pohjalta, ei sinua kukaan muukaan sieltä nosta. Täytyy vaan löytää se uusi, oma juttu. Täytyy vaan itse päättää olla onnellinen, olla oman onnensa seppä.
Niinpä aloitin uusia harrastuksia, joihin olenkin rakastunut. Mutta en aijokaan ottaa niistä paineita. Käyn treeneissä silloin kun minulla on aikaa ja kiinnostusta, silloin kun jaksan. En tosiaankaan ota omaa tuntia, tai minkäänlaisia vetovastuuta mistään. Haluan olla pelkästään treenaaja, pitää hauskaa ja nauttia liikunnan ilosta 🙂
Mä haluan jossain vaiheessa kiertää jossain “ympäri maailmaa”, kokea elämyksiä ja tavata erilaisia ihmisiä. Juuri nyt en osaa täysin sanoa missä olisin kuin kotonani. Ennen olin sitä mieltä, että on olemassa vain yksi “koti”, mutta en enää ole aivan sitä mieltä… 🙂