Karjalan Kovin 2014 – kisavalmisteluja

Elämäni neljännet CrossFit -kisat potkaistaan käyntiin parin päivän päästä! Lappeenrannassa kilpaillaan viikonloppuna Karjalan Kovin 2014 -skabat. Siitä on silloin tasan vuosi aikaa, kun aloitin tässä lajissa kilpailemisen. Tavoitteet ovat tietenkin taas kovat. Blogissa ilmoitin joku kuukausi sitten, että haluan olla top 20 -joukossa. Olisin siihen tulokseen tyytyväinen, mutta karsinnat menivät kuitenkin niin hyvin, että olisin iloisempi jos olisin lähempänä top 10 -porukkaa. Karsinnoissa olin jaetulla 11:a sijalla.

Kilpailuvalmisteluni taitaa parantua kerta kerralta ja jaan nyt hieman omia konsteja optimaaliseen kilpailusuoritukseen. Nämä kilpailut kestävät kaksi päivää.

Nesteytys

Olen tankannut päivittäin enemmän vettä, kun normaalisti. Nestehukka voi jopa pilata urheilusuorituksen aiheuttaen pahoinvointia, huimausta tai uupumusta. Tämä kesä on ollut aikaisempia kuumempia ja välillä olen kokenut treenien lopussa pahoinvointia, joka voi johtua riittämättömästä nesteytyksestä ja kuumuudesta.

Uni

Olen keskittynyt unenlaatuun ja riittävään tuntimäärään. Olen ottanut päikkäreita aina kun mahdollista. Puolen tunnin torkut ennen treeniä sopii minulle mainioisti.

Ruokailu ja vitamiinit

Olen syönyt isoja aamupaloja ja ruokaa säännöllisesti läpi päivän. Ruokailu on samanlaista, kuin ennenkin – Proteiininlähteinä kana, kala, liha ja maitotuotteet. Hiilihydraattilähteinä riisi, pasta, ruisleipä ja hedelmät. Rasvaa saan avokadosta, lohesta, pähkinöistä, oliiviöljystä ja voista. Tämän lisäksi juon lähes joka päivä mustikkasmootheja. Olen tutustunut GNLD:n tuotteisiin kuten Aloe Vera -juomaan, Omega-3 öljyyn ja vitamiineihin (Kiitos Terttu ja Auvo!). Herkkuja ja jälkkäreitä olen jättänyt vähemmälle.


Henkinen valmistautuminen

Kolme kilpailua vuodessa on tuntunut henkisesti aika paljolta. Olen viettänyt aikasempia kesiä hieman vapaamuotosemmin, kuin nyt. Nyt olen lähes koko kesän treenannut aikasempia verrattuna paljon ja jotkut mukavat illanvietot tai festari olen joutunut jättää välistä. Nyt en usko, että haluan kilpailla ensi vuonna tähän vuodenaikaan, mutta voi olla että mieleni muuttuu. Elämä on valintoja ja uhrauksia täynnä. Tähtäimessäni on olla Winter War 2015 -kisoissa top12 -joukossa ja uskon, että pystyn valmistautumaan niitä kisoja varten hieman paremmin henkisesti. Kaksi kilpailua vuodessa taitaa olla minulle sopivampi määrä, jotta sosiaalinen elämä ja kavereiden kanssa hengailu ei jää liian vähälle! Ystävien kanssa oleskelu on henkistä hyvinvointia parhaimmillaan.

Fyysinen valmistautuminen

Olen treenannut kesän aikana 3-4 kertaa viikossa. Voimatreenejä olen tehnyt nyt viime viikkoina vähemmän ja keskittynyt enemmän sykettä nostaviin harjoituksiin. Tänään teen ehkä jonkun kevyen treenin. Huomenna ja perjantaina venyttelen lähinnä ja teen ehkä kevyitä lenkkejä. Kroppa on toiminut hyvin eikä fyysisiä vammoja ole. Kehitystä on viime vuoteen verrattuna tullut reippaasti mm. tempaukseen ja leukoihin.

Tulkaa paikan päälle kannustamaan, jos pääsette. Luvassa huikeat kisat ulkotiloissa ja kovakuntoisia kilpailijoita!

Kuvat: Sandra
Vaatteet: Paita H&M, shortsit Nike, kengät Reebok CrossFit

x Steffi

12 comments

  1. Näytät niin hyvinvoivalta ja kauniilta. Tuo paitakin on kivan värinen ja vaikuttaa ihanan pehmoiselta. Tsemppiä kisoihin! ü

    -H

  2. Tsemppiä kisoihin! Pakko kysyy että mitä ihanaa kynsilakkaa sulla on näissä kuvissa?

  3. onnea kisoihin todella paljon!!!

  4. Kovasti tsemppiä kisoihin Steffi! Toivottavasi sääennusteet viikonlopulle muuttuvat vielä poutaisemmiksi..! 🙂

  5. voi steffs miten fresh ja kaunis oot 🙂 TSEMPPIÄ!
    -Noona

  6. Hurjan iso tsemppi kisoihin!:)

  7. Hirmuisesti tsemppiä Steffi! Näytät kuvissa tosi kauniilta, vahvalta naiselta 🙂

    ~Hilla
    http://makingthemostofstudentlife.blogspot.fi/

  8. Hei Steffi, voisitko ottaa tänne jonkun äidiksi tulleen urheilevan tyypin? Olis kiva tietää miten urheilijan kroppa ja mieli reagoi raskauteen sen aikana ja jälkeen… t. babyfever 89

  9. Tsemppiä kilpailuun Steffi. Mä pidän sulle peukkuja pystyssä! 🙂

  10. Nyt meet ja näytät kaikille. Tsemppiä Steffi.

    • Moi Steffi! Mistä (tai minkä merkkinen) tuo kuvissa oleva ihana paita on? Kiitos jo etukäteen vastauksestasi! 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.