Vierailijakirjoitukset jatkuvat! 🙂 Tällä kertaa saatiin kunnia saada blogin vierailijakirjoittajaksi Meri-Maari Mäkisen, nuoren naisen, joka on jo osallistunut monesti MM-kisoihin ja myös Lontoon Paralympialaisiin. Tällä hetkellä hän tähtää Rioon.

Kohti Rioa: Minun matkani kohti paralympialaisia

Olympialaiset loppuvat Rio De Janeirossa 21. elokuuta 2016. 17 päivää sen jälkeen samoille näyttämöille astuvat uudet urheilijat: paralympiaurheilijat. Minä olen yksi heistä.

Olen vammautunut synnytyksessä tapahtuneiden komplikaatioiden johdosta jo 23 vuotta sitten, mutta se ei kuitenkaan koskaan estänyt haluani liikkua. Vuosi vuodelta tuo halu urheilla on muuttunut intohimoksi. Intensiivisen kilpauinnin lisäksi liikkuminen on vahvasti läsnä myös vapa­ajassani, ja myös työura liikunnan parissa kiinnostaa suuresti.

Urheilu­-urani oman lajini parissa on ollut monipuolinen. Minulla on hallussa kaikkien luokkani lajien Suomen ennätykset, ja olen myös uinut kaikki luokkani lajit arvokisoissa. Parhaat saavutukseni ovat 2010 MM-­kisojen 6. sija 100m selkäuinnissa sekä tämän vuoden MM-­kisojen 200m sekauinnin 7. sija ja 8. sija 50m perhosuinnissa.

Tällä hetkellä tähtään Rio De Janeiron paralympialaisiin. Olen alittanut kisoihin vaadittavan A-rajan, mutta paralympiauinnissa varman maapaikan voi lunastaa vain maailmanmestaruusmitalilla. Maapaikat jaetaan tammikuussa 2016, joten siihen asti joudun jännittämään tietoa Suomen uintijoukkueen koosta.

Maapaikkojen epävarmuuden vuoksi elän tämän paralympialaisia edeltävän vuoden hyvin pitkälti urheilun ehdoilla. Nämä ovat jo toiset paralympialaiseni, ja myös ennen Lontoon 2012 kisoja tein suuria uhrauksia urheilun eteen. Muutin vuoden 2011 syksyllä pois kotoa pääkaupunkiseudulta Turkuun valmentajani perässä. Tuolloin elämäni täyttivät pelkästään uiminen, nukkuminen ja ruokailu. Kuulosta ehkä monen urheilijan unelmalta, ja silloin uskoin sen olevan omanikin. Koko kauden ennen paralympialaisia tein kaikki harjoitukset aina niin hyvin kuin kykenin ja koettelin rajojani. Myös paralympialaisten jälkeen tunsin tehneeni kaikki niin hyvin kuin mahdollista.

Jälkeenpäin ajateltuna unohdin kuitenkin kaksi tärkeää asiaa. Unohdin kuunnella itseäni, ja mikä tärkeintä, unohdin nauttia urheilemisesta. Harjoitukset olivat suorituksia, jotka tein pilkun tarkasti, juuri kuten oli käsketty. Kuin jonkun koneen osana jatkoin suorittamista ja unohdin perimmäiset syyt, joiden vuoksi urheilen. Hienointa urheilemisessa on mielestäni itsensä haastaminen ja sitä kautta kehittyminen, sekä sen tuottama positiivinen energia.

Nykyään nautin harjoittelusta eniten koko uintiurani aikana. Huippu­-urheilussa on mielestäni tärkeintä, että toiminta lähtee sisältäpäin. Itsensä on heitettävä täysin likoon, joten omaa toimintaan on uskottava täysin. Jo hieman kokeneempana urheilijana olen ottanut omasta harjoittelustani enemmän vastuuta kuin aiemmin. Otettuani enemmän vastuuta olen päässyt lähemmäs niitä asioita, jotka ovat mielestäni huippu-­urheilussa tärkeimpiä: kehittyminen ja nauttiminen. Tulevana kautena ennen Rio De Janeiron paralympialaisia aion siis täyttää päiväni urheilijan unelmalla: urheilusta nauttimisella.

Meri­-Maari Mäkinen